Oli kiinnostavaa huomata, miten arjen pyörteissä oli unohtanut pient en asioiden tärkeyden. Ymmärsin tämän itsessäni perheemme sairastaessa noro-virusta muutama viikko takaperin. Itse asiassa jäl keenpäin aloin olla samaa mieltä kolmevuotiaani kanssa: "se oli tosi kivaa". Kolmevuotias jaksoi iloita siitä, miten pahaolo poistui mak aronilaatikon myötä, itse tajusin miten onnellinen täytyy olla pienistä arkea helpottavista tekijöistä. Kuten nyt kahden pikkupojan äitinä esimerkiksi vaipoista. Mutta myös astianpesukoneesta, pyykinpesukoneesta, ym.

Kävi nimittäin niin, että tässä noroviruksen aikoihin meiltä loppui öljy. Oli lauantai-aamu ja maissivaippoja oli vaihdettu paket illisen verran edellisestä päivästä. Öljytoimitus luvattiin viikon (!!) päähän. Onneksi ulkona oli vain -8'C eikä esimerkiksi -18'C. Vedellä peppuja pesemään tottuneena hyödynnettiin nykyteknologiaa vanhaan tyyliin. Vesikattiloita ja vauva-ammetta.

Taudin hellittäessä arvostus edellisiä sukupolvia vastaan kasvoi: miten tauti voitaisiinkaan saada talosta ilman lämmintä vettä ja pesukoneita!

Ehkä en yhäkään täysin allekirjoita, että "Se oli tosi kivaa." Olen kuitenkin kiitollinen kokemuksesta, joka jollakin tasolla vahve nsi perhettämme ja sai meidät nauramaan tilanteelle. Arvostus arjen pyörittämiseen "normaaleissa oloissa" kasvoi. Osaamme taas koko perh e, ainakin hetken, nauttia siitä kaikesta pienestä, minkä helposti ottaa itsestäänselvyytenä. Kiitos Norolle :).

--Anna H. 3- ja 1.5vuotiaiden poikien äiti raskausviikolla 32.